MATTI HAAPONIEMI

Tanssitaiteilija


Human, nature, gravity

Tämä teksti on osa Human, nature, gravity -työskentelyäni. Kirjoitan työn taustoista sekä prosessin aikana nousseita ajatelmia. Linkki videosoittolistaan löytyy tekstin lopusta. Työskentelyn mahdollisti Taiteen edistämiskeskus.


Riistakameroilla tarkkaillaan yleensä mitä eläimiä alueella liikkuu. Toinen yleinen käyttötarkoitus on oman tontin valvonta. Kamera tuottaa siis valvontakuvaa ja valvonnan tarkoitus on paljastaa mitä kyseissä paikassa kullakin hetkellä tapahtuu. Hieman korkealentoisemmin ajateltuna miellän riistakameran työskentelyn todistajana vertauskuvana näennäisesti luonnon yläpuolella olevasta ihmisestä tarkkailemassa itseään osana luontoa.

Idea riistakameralle tanssista sai alkunsa vuonna 2018 Koneen säätiön apurahahaun yhteydessä. Silloin mietin millaisen pidemmän hankkeen voisin toteuttaa itsekseni. Ajattelin, että riistakameralähetys tanssista voisi olla riittävän erikoinen juttu heidän hakemallaan rohkea avaus -teemalla. Arpa ei osunut sinä vuonna kohdalleni, mutta ajatus jäi talteen ja se on kulkenut mukana työsuunnitelmissa siitä lähtien.

Varsinainen työskentely projektin parissa alkoi helmikuun 2020 lopussa selvittämällä tarkemmin tekniikkaan liittyviä seikkoja. Selvisi, että suoran lähetyksen lähettäminen maastosta ei ollutkaan niin yksinkertaista, kuin norppakameran käyttäjäkokemus antoi ymmärtää. Suora lähetys vaihtelevista paikoista olisi vaatinut isoja sijoituksia tekniikkaan. Päätin säästää ja tehdä pienemmin. Kameran ostin käytettynä tori.fi:stä. Kamera ei ollut lähettevä ja videota se tallensi 15 sekunnin pätkissä muistikortille.

Näillä valinnoilla lähtökohta työskentelylle oli jo erilainen, kuin olin paperilla miettinyt. Suora lähetys olisi poistanut editoinnin mahdollisuuden ja se olisi avannut vain tiettyjä aikaikkunoita seurata tapahtumia ilman mahdollisuutta kelata eteenpäin. Nyt riistakamera oli hieman enemmän viitteellinen väline työn jakamiseen. Tietty satunnaisuus kuvassa säilyi kuitenkin kameran liikkeentunnistimen vuoksi. Kamera tunnistaa liikettä vaihtelevasti valon määrästä ja liikkujan etäisyydestä riippuen. Mitä etäämmällä kamerasta on, sitä isompi liike tarvitaan, jotta kamera tunnistaa sen. Samalla kamera tulee arvottaneeksi, mikä on kuvaamisen arvoista. Tästä seikasta nousi myös yksi työskentelyn peruskysymys – miksi liikun ja kenelle?

Työskentely tuntui tasapainoilulta autenttisen liikkeen, oman uteliaisuuden tyydyttämisen ja kuvan tekemisen välillä. Toisien sanoen hyvin samanlaiselta, kuin muukin esityksellinen työ sillä erotuksella, että yleisöä ei ollut. Videoiden jakaminen tuubissa herätti lähes joka kerta itsessäni ristiriitaisia tunteita. Palvelussahan yleensä on siistejä videoita, mietittyjä leikkauksia ja koukuttavaa sisältöä. Nämä videot olivat uuteen tutustumista, mahdollisuuksien kartoittamista, ajatusten louhintaa. En tiedä onko niissä tuubistandardeilla mitään mielenkiintoista katsottavaa. Ei ollut mitään nokkelaa koukkua, jolla katsojan peukku käännetään ylöspäin. Tuubi ei välttämättä ollut otollisin paikka tämän muotoisten videoiden jakamiselle, mutta nyt se on kokeiltu.

Alkuunsa ajattelin romanttisesti, että verkkosisällöillä on valtava potentiaali tavoittaa yleisöä. Tavallaan se onkin totta. Nyttemmin todellisuus on selkiintynyt. Jotta verkosta voisi löytää mitään ilman tarkkoja tietoja tai sattumalta törmätä sisältöihin, sisällön pitää miellyttää algoritmeja. Siihen taas tarvitaan klikkauksia, tykkäyksiä ja jakamisia. Youtube -tilastojen mukaan videoita on kesäkuun lopussa katsottu yhteensä 507 kertaa. Tämä tekee keskimäärin 27 katsojaa per video. Alkupäässä katsomiskertoja oli enemmän. Katsojien määrä riippui paljolti siitä saiko facebookpäivitykseni huomiota. Tämä oli hyvä koekenttä verkossa toimimisen hahmottamiseen.

Koronaeristyksen vuoksi kaikki esittävä taide siirtyi internettiin. Tarjonta oli runsasta ja välillä sen katsominen tuntui minusta työltä. Tässä tilanteessa ymmärsin, että taidekokemus on monen asian summa ja yksi olennainen osa sitä on fyysisesti poistua tutulta alueelta. Jo siten virittäytyy kokemaan asioita toisin


Liikunko niin kuin itsestä hyvältä tuntuu vai koitanko miellyttää kameraa tai katsojaa?

Huomion saaminen on ihmiselle tärkeää. Erityisen tärkeää sitä on saada itselle merkittäviltä ihmisiltä. Yhdellä retkellä näin metsikössä perheen, jossa lapset temppuilivat puunrungolla. "Hei äiti kato mua!" "Eiku kattokaa mua", lapset hokivat kilvan. Pohjimmiltaan tämä asetelma ei taida muuttua miksikään iän myötä. Saman sukuista huomionkaipuuta kohdistin toisinaan kameraani. Jos liikkeen laatu oli enemmän lepäävää, hidasta ja maailmassa olemisen maistelua, sessiosta ei jäänyt välttämättä minkäänlaista tallennetta. Se oli armotonta ja turhauttavaa erityisesti päivinä, jolloin suuret loikat ja muu enrginen kaahaus tuntuivat ylivoimaisilta suorituksilta. Ratkaisuni oli huijata. Ensin piti tehdä iso liike, että kamera herää ja sitten jäädä himmailemaan. En tiedä ketä huijasin.

Alkupään sessiossa harjoittelin kameran käyttöä. Kokeilin sijoittaa kameraa eri paikkoihin ja valinnoissani hahmottelin kuvakerrontaa. Videoita ei voinut katsoa lataamatta pätkiä muistikortilta tietokoneelle, joten päätin katsoa vasta kotona, mitä nauhalle tuli vai tuliko mitään. Kotona editoin pätkiä enemmän tai vähemmän. Tässä tavoitteenani oli pitää kotityöt minimissä. Julkaisemalla aina sessiosta syntyneen videon halusin pitää kiinni työn prosessimaisuudesta.

Edellisistä sessioista sain ideoita, mitä voisin kokeilla seuraavaksi. Joskus mietin valintoja kuvan kautta ja joskus oman olemisen. Välillä en miettinyt mitään. Sijoittaessani kameraa useampaan kohtaan ajattelin lopputulosta kuvakerronan kautta. Myöhemmin tein valinnan, että yksi rajaus sessiota kohden on riittävä. Näin saatoin keskittyä enemmän keholliseen työhön. Joidenkin videoiden jälkeen päätin säilyttää editoinnissa pätkien ajallisen järjestyksen. Aloin myös tallentamaan ympäristön äänimaisemaa toisella laitteella. Luulen, että tämä tapahtui samoihin aikoihin, kun linnut alkoivat laulaa. Ääni toi kuvan jonnekin paikkaan ja ainakin minun oli helpompi katsoa videota, jossa on ääni. Se lienee jotain, mihin on tottunut.

Reilun kuukauden jälkeen tein muutamia pidempiä retkiä maastoon. Se tuntui tarpeelliselta, sillä koronaeristyksellä oli minuun apaattisia vaikutuksia. Harhailin Pirkkalan takamaastoissa kunnes saavuin sopivaan kohtaan, asensin kameran ja harhailin lisää. Näinä päivinä aika pois kotoa teki hyvää. Vaikka kyseinen alue oli melko lähellä isoja teitä ja lentokenttää, niin siellä tuli tunne, että sivistykseen, järjestykseen ja velvollisuuksiin oli riittävästi etäisyyttä.



Vuorovaikutuksessa itsen, ympäristön ja painovoiman kanssa

Olen pyöritellyt mielessäni paljon sitä, miten voisi olla vuorovaikutuksellisessa suhteessa ympäristön kanssa. Yhtenä keinona miellän ympäristöön mukautumisen painovoiman kautta. Se ainakin tuntuu universaalilta. Kaikki kappaleet, elottomat ja elolliset, kokevat painovoiman vaikutuksen. Tällä tavalla ajateltuna se tuntui hyvältä paikalta aloittaa. Alkuunsa liikkeelinen lähtökohtani oli painovoiman kokeminen kaltevilla pinnoilla. On mielenkiintoista miten neljällä raajalla ja alatasossa liikkuessa pienetkin pinnat voivat olla valtavia maastoja. Tuen tullessa eri suunnista ja erikokoisista alueista riippuen paikan muodoista, kovuudesta ja tekstuureista, on yhteys maastoon erittäin konkreettinen. Kun alusta on vinossa suhteessa pystyakseliin, täytyy omaa rakennetta ja liikeratoja sovittaa eri tavalla, kuin tasaisella.Vinolla pinnalla liikkuminen auttoi löytämään vaivattomampia reittejä kulkea, sillä suoraan ylämäkeen punttaaminen oli raskasta. Samalla oli mahdollista nauttia valumisesta, tippumisesta, tasapainoilusta, ylösalaisin olemisesta sekä kokea ympäristöä eri perspektiiveistä.

Myöhemmin löysin itseni enemmän pystystä, kuin maasta. Kenties tulin kylläiseksi kierimisestä. Kuvauspaikatkin valikoituivat erilaisiksi. Tuntui, että kamera ja julkaisumuoto sanelivat liikaa mikä on oikein. Ärsytti. Rauhan löysin pärisemällä, laulamalla ja hyräilemällä. Annoin äänen pehmentää ajatukset ja laskeuttaa kulloiseenkin paikkaan. Äännellen, huokaillen ja huojuen paasaavat monologit vaikenivat ja oli taas mahdollista kiinnostua hetkestä.

Hahmottelin uudestaan ajatuksia painovoimaisesta vuorovaikutuksesta ja sovelsin sitä pystyasentoon. Maatessa iso pinta-ala koskettaa maata ja tuo paljon tietoa mm. kehon asennosta, kosketuksen paineesta ja suunnista. Pystyssä tieto tuesta tulee vain jalkapohjien kautta, mutta seistessä näkee ympärilleen paremmin. Toisin sanoen alatasossa on selkeämmin kontaktissa itsensä kokoiseen alueeseen ja pystyssä on helpompi kokea ja sisällyttää itseensä etäisyyksiä, tiloja ja muotoja. Lähdin tutkimaan miten selkeästi aistittava painovoimainen kokemus ja hienoviritteisempi sekä näkymättömämpi ympäristön tilallisuus voisivat molemmat olla läsnä ja miten tästä kaikesta voi tulla tanssia.

Usein, kun olin lopettanut kuvaamisen ja lähdin kotiinpäin, matka tuntui tanssilta. Jalkpohjat olivat heränneet maistelemaan polun muotoja ja tasapainoilemaan. Näkö- ja kuulohavainnot tuottivat sisäisiä muotoja ja loiskahduksia. Tämä oli innostavaa ja rauhoittavaa. Toisinaan se oli lohduttavaa. Se merkitsi minulle, että työskentely oli mennyt hitusen eteenpäin ja sain näistä kokemuksista itsevarmuutta.


Miten painovoimaa voi maistella?

Koska fysiikanlakien mukaan jokaista voimaa vastaa aina yhtäsuuri ja vastakkaissuuntainen voima, voi painovoimaa aistia maasta nousevana tukena. Tässä yhdenlainen pikaresepti sen maistelemiseen seisoen:

Maasta nousee toffeeta jalkapohjia myöden ylöspäin. Matkallaan se täyttää varpaat ja koko jalkaterät kantapäitä myöden. Lämmin, kultainen ja herkkullinen toffee kapuaa hitaasti ylös nilkkoja. Se nousee sääriluita pitkin kohti polvia, reisiluita myöden kohti lonkkia. Sieltä toffee täyttää lantion. Se lämmittää. Toffee jatkaa matkaansa ja täyttää vatsan, sitten rintakehän ja koko torson, edestä, takaa, sivuilta, kaikkialta yhtäaikaa. Se valuu käsiin täyttäen olkapäät, sitten se valuu olkaluita pitkin alas kyynärpäihin ja sieltä alaspäin kohti sormia. Toffee nousee ylös kaulaa pitkin ja täyttää pään. Se menee kallon ja päänahan väliin renttouttauen pään ihon, kielen ja leuat.

Koko ihminen on täynnä ihanaa pehmeää, venyvää toffeeta. Se aaltoilee ja kuplii, täyttää ja tyhjentää ihmisen kevyesti hengitystä mukaillen. Toffeen liike saa ihmisen liikkumaan, mikroskooppisesti huojumaan, kellumaan. Toffeeta voi houkutella liikkeelle, mutta sitä ei voi komentaa. Kuljeta toffeeta sisälläsi eri kehonosiin. Lähetä sitä välillä ulos tilaan, maistele. Anna toffeen liikkeen houkutella isompaa liikettä ja liiku miten vain, muodalla ei ole mitään väliä. Toffee löytää aina muotonsa.


Tanssia maastossa

Laajemassa mittakaavassa maapallo on toistaiseksi ollut ihmiselle vapaasti hyödynnettävissä oleva leikkikenttä, jossa ihmislaji määrää näennäisesti säännöt. Mietin omia sokeita pisteitäni. Toteutanko samaa valloituksen kaavaa menemällä maastoon, merkkaamalla paikan omalla kiehnäämiselläni ja julistamalla internetissä, että se olin minä?

Suuri liikkeellinen kysymys itselleni oli mikä merkitys paikalla on liikkeelle. Onko se lavaste, jota vasten esiinnytään vai yhtälailla esiintyjä ja työtoveri? Välillä retkillä vastaan tuli upeita kohteita. Valtavia siirtolohkareita sammalmättäineen ynnä muita esteettisesti viehättäviä paikkoja. Jätin menemättä moneen. Alueen tallominen tuntui väärältä. Katsominen riitti. Toivottavasti en reissuillani aiheuttanut liiaksi haittaa paikalliselle eliöstölle.

Romantisoitu ideaalitanssini hengittää. Se yhtälailla antaa ympäristöönsä kuin vastaanottaa sen mitä sieltä annetaan. Minulle ansa on touhuta omiani. Jäädä jumiin lempiliikkeisiin, muodollisiin temppuihin ja sen sellaisiin. Usein vaikuttavimmat asiat tulevat vastaan sattumalta. Aikaisemmilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen millaisissa maisemissa yleisesti kuljetaan. Tarvitaan määrätietoista työskentelyä ja päämäärätöntä heittäytymistä. Näiden välillä vallitsee ikuinen ristiriita. Pitää tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan kuitenkaan tietämättä ja suunnitelematta mitä ne ovat. Silloin hetki voi näyttäytyä sellaisena, kuin se on. Kuvittelen, että kokemuksellisesti se tuntuu siltä, että hetki on täynnä. Joskus siitä saa pieniä maistiaisia, kun kaikki mahdollinen asettuu kohdilleen. Joskus hetki on tyhjä ja sekin tuntuu täydeltä.


Summa summarum

Hahmotan asiota paremmin konkreettisten kokemusten kautta. Lähdin tähän projektiin uteliaana tutkimaan tälläisen työskentelyn mahdollisuuksia ilman sen kummempia tavoitteta tai tietoa mihin se johtaa. Tekijänä minulle merkittävintä työssä lopulta oli maailmassa olemisen kokemukset kuten tuuli iholla, painovoima lävitseni ja pääalaspäin makoilu tähtitaivaan alla. Työskentely velttojen olojen ja turhautumisen läpi oli ikävää, mutta tarpeellista, mutta silti ikävää. Tämä kirjoitustyö tuntuu pehmentävältä. Se tuo minulle sanoiksi merkillisiä kokemuksia ja vie päätökseen tämänkertaisen etapin. Työlle sopiva jatko olisi löytää yhteistyökumppani. Sellainen joka pyörittää jo livekameraa ja lähteä sitä kautta työskentelemään. Näin voisi tutkia ihmistä luontokappaleena hieman autenttisemmin. Myös valvontateemaan voisi sukeltaa syvemmin. Nyt jätän homman niin sanotusti hautumaan ja palaan siihen sitten taas, kun löytyy aikaa, intoa ja ehkä jopa rahaa.

Ihminen on eläin siinä missä muutkin eläimet. Inhimmilliset ominaisuutemme ovat osa evolutiivista kaanonia. Kaikista niistä on ollut esiaste aikaisemmin ja toisenlaisissa eliössä. Koemme sanattomasti aurinkoa, lämmintä ja kylmää, veden ja tuulen liikkeitä, linnunlaulua, uhkaavia tilanteita, hellyyttä, tuoksuja, unia ja kaikkea meille tapahtuvaa. Kun katsomme auringonlaskua, virtaava vettä tai nukkuvaa lasta, ei sitä tarvitse selittää auki.

On vaikea olla olematta, liikkua liikkumatta, säilyttää yhteys itseensä ympäristöä unohtamatta ja tanssia. Tanssia niin, että kaikki on mahdollista joka hetki. Ollapa matkalla, uskaltaapa poiketa merkityiltä poluilta ja näyttää esiin nousevat nähtävyydet niitä sen kummemmin koristelematta. Nekin missä olen heikko ja haavoittuvainen. Ne, joissa teen itsestäni ääliön itselleni. Sen, jota alitajuisesti vierastan tai suorastaan kammoksun.



Tällä kertaa syntyneet videot aukeavat soittolistana omalle sivulleen klikkaamalla TÄSTÄ .